Lokakuun eka mökkireissu

Niin kuin kuvista toivottavasti näkyykin - lauma voi hyvin. Muutaman stressikuukauden jälkeen palikat on loksahdelleet paikoilleen, enkä oikeasti tajua enää edes varoa Ennin ja Ruusan kanssa. Lattialla sutimiset (joita Enni tuskin koskaan lopettaa) ei enää häiritse Ruusaa ja jos häiritsee niin reaktio ei enää ole "kiinni!" vaan pelkkä tsekkaus riittää.

O l e n n i i n k ä s i t t ö m ä t t ö m ä n o n n e l l i n e n .

Ruusalta tsekattiin eilen lonkat ja kyynärät, Enniltä "mummolabrat". Maanantaina soittelen labrojen perään, veri virtsassa toivottavasti vaan pissatulehduksesta.

Susu alotti agilityn alkeet ja on riemuissaan. :)

Tänään käytiin Pornaisissa ihailemassa Norjan tuontia, Pretaa (joka ei osunu mun kuviin sattumalta sit lainkaan). Ihana otus, mut ei mulla ole kyllä minkäänlaista pentukuumetta taaskaan. Ehkä se on sitä kun tietää, ettei lauma tästä kasva niin ei lietso itseään kuumeilemaankaan?

Oon lähipäivinä huomannu ajattelevani kovin PETA:maisesti, ärsyttävästi, monestakin asiasta ja tiedän kyllä miksi. Taas on ihana pinseriuros vailla kotia, entisen omistajan tyhmyyden vuoksi, ja minussa niin herää ne sellaset pelastamisfiilikset. Miksi niitä pentuja tahkotaan maailmaan kun liian moni on jo vailla lämpöistä kotia.

Musta ei ikinä tulis kasvattajaa. Nostan hattua teille.
Ei musta ikinä pitänyt tulla äitiäkään. Oon ylpee äitiydestäni.
Ja jos Ruusa tulee saamaan pennut, oon hukassa.