All about Enni

Meillä on Ennin kanssa ollut aika mielenkiintoisia päiviä. Eilen käytiin Tervasaaren koirapuistossa (sitä ennen koirat istuivat ja odottivat toimistolla tunti tolkulla, että sain duunit tehtyä) ja kaikki meni upeasti. Pinserit jostain ihmeen syystä olivat niin täydellisesti kuulolla, että tuntemattomat ihmiset jopa kommentoivat innoissaan "voi oisipa meilläkin koirat noin hyvin hanskassa!" - siis really. Eka kerta koskaan kun siltä tuntuikin. :D

Se oli aikamoista mannaa edellisen illan päälle. Silloin väännyin rakkieni kanssa läheiselle huoltoasemalle pahimpaan ruuhka-aikaan tapaamaan kaveria ja jo se 200 metrin kävely tuntui erittäin tuu-tuu-tuuskaisalta. Repii riuhtoo nykii vaihtaa puolta korvat kiinni nenä maassa... You know that stuff. Taskussa lihapullia, mitä sitten, ruokit ne typerä ihminen juuri ennen lähtöä. Määränpäähän päästään, valun hikeä ja olen hajamielinen. Koitan keskittyä kaveriin ja samalla kieltää oikeilla hetkillä Susua rähisemästä (Susu ei juuri pidä rekkakuskeista, olen huomannut) ja vielä kilttinä tyyppinä oikoa typerää remmiä Ennimurmelin kinttujen alta.

Ennipä saa hepulit (koska odottaminen on tylsää, pitää keksiä jotain puuhaa), innostuttaa Susun, sekunti yhdessä läjässä ja Enni on irti. Ja sekunti lisää niin se tajuaa olevansa irti ja vielä sekunti niin se on jo kadonnu. Oon kyllä huutanu jo kaikki ne kaks - kolme sekuntia mut eihän Enni pidä korvia auki. Hepuli on hepuli, I know.

En oo koskaan pelänny niin paljoa sen rakkaan kusipään puolesta enkä koskaan oo vihannu itteäni niin paljoa. Jos ei koiraa saa tottelemaan niin jumalauta pitääkö sitä sitten kuljettaa julkisilla paikoilla? Autot väistelivät, mistään ei kuulunut kolinaa, bussi tööttäsi ja Enni sen kun juoksi. Lopulta se keksi pysähtyä liikenneympyrästä selvittyään bussipysäkille ja tsekata ollaanko me hollilla (ja me oltiin, siinä ihmis- ja autovilinässä en kyennyt lähtemään pakoonkaan, en tienny minne ois ollu ees turvallista juosta) ja ihme kyllä juoksi suoraan syliini. Ja siinä sitten täristiin minuuttitolkulla, molemmat.

Ehkä se pelästy? Aisti aidon pelkoni? Jotain? Eilen se kulki niin takiaisena ja tänään sama homma. Tänään vietettiin laatuaikaa kaksin. Pompittiin metikössä ja pelloilla useampi tunti, syötiin eväsleivät kehäkolmosen metelissä ja tottisteltiin lihapullien voimalla.

Huomisen proggis on virittää sellanen kaulapanta, josta rakki ei itseään pois saa. Toi käyttämämme oli pitkään se ainoa toimiva, nyt ei sitten sekään riitä. Sniisk. :(

(Oon ihan vakuuttunu, että vaikka miten treenattais ja ihmeen kaupalla ruvettais toimimaan yhteen niin hepulien tullessa liikenteessä sitä narttua ei pidättele mikään käsky - mun on oltava väärässä??)

Tänään oli kuitenkin kiva päivä. Sususta en sano mitään, sen kanssa meni tänään niin paskasti kaikki kun vaan mennä voi. Meidän hormonijutskat ei jotenkin virittäydy nyt kohdilleen. :)